perjantai 26. maaliskuuta 2010

L'apéro géant

Eilen illalla oli melkoisen mielenkiintoiset ulkoilmabileet. Facebookissa levisi tietoa "l'apéro géantista" eli "jättiaperetiivista", joka pidettiin eräällä aukiolla keskikaupungilla. Kukaan ei sitä varsinaisesti järjestänyt, vaan kutsui vaan ihmiset paikalle, jotka sitten saapuivat omien pullojensa kanssa yhteisryyppäjäisiin kevätyöhön. Tarkoitus oli saada paikalle enemmän porukkaa kuin Nantesissa oli vastaavassa tapahtumassa ollut eli yli 3000. Ja reilusti mentiin ohi, äsken luin netistä, että arvio ihmismäärästä parhaimmillaan oli noin 5000. Samaan aikaan samassa paikassa siis. Varmasti paljon enemmän ihmisiä on vielä viipynyt vain vähän aikaa. Facebook-ryhmässä oli noin 12000 ilmoittautunutta... Poliiseja oli ihan jonkin verran paikalla ja siivoojilla on varmasti hirvittävä homma siellä tänään. Rikkoutuneita lasipulloja joka puolella. Mutta tunnelma aivan mahtava! Ihan kuin festareilla sillä erotuksella, että musiikkia ei ollut :) Älkäämme aliarvioiko sosiaalisen median voimaa.

Muuten viikko on mennyt opiskelujen merkeissä. Kirjastossa olen pyrkinyt aika paljon aikaa viettämään, enää kaksi viikkoa kursseja jäljellä ja sit pitäis joku käsitys asioista olla. Ymmärryksen taso on aika matala, mutta innostun kyllä kauppatieteistä koko ajan enemmän. Tiedä vielä miten paljon tässä tulee niitä luettua! Kevät jatkaa tuloaan, mutta tämä viikko on kyllä ollut edeltäjäänsä huomattavasti epävakaisempi. Eilen lenkille lähtiessä, sen aikana ja kotiin tullessa paistoi lähes koko ajan aurinko, mutta jäin sopivasti noin 10 minuuttia kestäneeseen rankkasadekuuroon, niin olin kohtalaisen märkä kotiin palatessa. Siitä kyllä huomasi, että kesä on ihan oven takana ainakin meikäläisen näkövinkkelistä, kun se sade oli niin lämmintä.

Lauantainen excursio oli ihan mielenkiintoinen, vaikka sää melkoisen kostea olikin. Vanhoja linnoja ja kaupunkeja tutkittiin taas. Hieman huijauksen makua reissuun tuli, kun ensin olimme kaupungissa nimeltä Léhan ja sieltä vanhan linnoituksen raunioista näimme toisen linnan vähän kauempana. Meillä oli puoli tuntia aikaa ennen bussin lähtöä, joten reippaasti kävelimme toiselle linnalle ja sillä ollessamme meille selvisi, että saavuimmekin jo toiseen kaupunkiin nimeltään Dinan. Täällä kunnat ovat tosi pieniä, ja siinä monta pientä kaupunkia kasvanut yhteen, joten emme edes huomanneet vaihdosta. Hauskinta oli, että seuraava matkakohteemme oli Dinan ja hieman ihmettelimme, että onkohan niitä montakin, kun 10 minuutin kävelymatkan päässä olevaan kohteeseen pitäisi muka bussilla mennä. Hieman vitsailimme, että ehkä kohta parkkeerataan linnan vieressä olevalle parkkikselle.

No sitten palattiin bussiin ja matka jatkui. Käytiin ajelemassa noin puolen tunnin lenkki maaseudulla pikkuteitä ja sitten huomasimme todellakin olevamme täysin samassa paikassa, missä hetki sitten kävimme kävelle. Että puoli tuntia bussissa vajaan kilometrin siirtymistä varten. Jos emme olisi käyneet Dinaniin jo etukäteen tututstumassa, niin ei kyllä varmasti olisi tajuttu, että samassa paikassa ollaan. Sen verran hämmentävä oli se bussilenkki kuitenkin. Sitten matkanjohtajalta kyseltiin hieman, että mikähän tämän homman logiikka oli ja hän vastasi, että (uusi kun toimessaan on) ei tiennyt kaupunkien olevan ihan vierekkäin, bussilla ei olisi pikkukatuja päässyt ja isompia oli suljettu jne. No saatiin hyvät naurut!

Huomenna lauantaina olisi tarkoitus mennä ratsastamaan! Enpä olekaan rippikoulun jälkeen noussut hevosen selkään. Ja nytkin kai poneilla ratsastetaan... Mennään meren rannalle iltapäivällä, tarkempaa tietoa minulla ei olekaan. Yksi kaveri on varannut paikat. Toivottavasti on hyvä sää ja löydetään perille! Bussien varassa kun ollaan (eräs seurueesta olisi halunnut vuokrata skootterit ja mennä niillä, mutta Rennesistä ei löydy skootterivuokraamoa :), niin pitää toivoa, että se ei hirvittävän kaukana tallista pysähdy. Loppuviikonloppu pitääkin käyttää sitten tehokkaaseen opiskeluun... Kaikki alkavat vähentää juhlimista, kun kokeet alkavat puskea päälle.

Ei kommentteja: