Näkyy se vaan tämäkin reissu kääntyvän loppua kohti, vaikka ihan vielä ei kannata laukkua alkaakaan pakkailemaan. Enää kolme viikkoa kursseja, kaksi lomaa, kaksi tenttejä ja kotimatka. Äkkiä laskettuna seitsemän viikkoa siis! Ja vajaan neljän viikon päästä rakas saapuu kumppaneiden kera, joten loppuaika menee sitäkin nopeammin.
Tämä viikko on taas hujahtanut yliopistolla enemmän tai vähemmän opiskellen (saatiin se essee valmiiksi ja palautettua, toivottavasti siinä on vähän oikeaakin asiaa) ja erinäisissä illanistujaisissa. Tiistaina vietettiin hulvattomia kotibileitä kaverin luona, illan ohjelmassa oli kaljanjuontikilpailu (siis määrä ratkaisi). Voittaja joi 5,25 litraa ja nukkui seuraavana päivänä neljään iltapäivällä. Itse en ole vieläkään oppinut ko. juomasta pitämään, joten toimin ankarana, mutta oikeudenmukaisena tuomarina ja olin aamulla skarppina luennoilla. Tein tosin silti henkilökohtaisen kaljanjuontiennätyksen ja kumosin 1,25 litraa :) Ei toiminut, en tykkää vieläkään.
Keskiviikkona juhlittiin Irlannin kansallispäivää (St. Patrick's Day) ja irkkupubit pursuivat juhlakansaa, joista vain pieni vähemmistö tietysti oli irlantilaisia. Hienoja juhlahattuja oli ainakin liikkeellä! Kotiin tuli palattua tosin jo ennen puolta yötä. Eilen käytiin erään baarin järjestämään "British Nightiin" tututumassa, mutta lukukauden parhaimpina opiskelijabileinä mainostetut juhlat olivat ehkä viikon huonoimmat. Ainakaan kukaan muu paikalle vaivautunut :) Omalla porukalla on tietysti aina mukavaa, oltiin missä tahansa!
Koko viikon on ollut tosi lämmin ja tuolloinkin keskiviikko-iltana tarkenimme ihan hyvin istua ulkona nautiskelemassa virvokkeita (joita ei tiistain jäljiltä hirvittävästi tullut nautittua), vaikka takit päällä olikin. Päivisin ei takkia olisi juuri tarvinnut, mutta vanhasta tottumuksesta se nyt on mukana kulkenut. Tänään oli ilman aurinkoakin tosi lämmin ja ehdin jo haaveilla lenkistä, mutta kun tulin ulos kaupasta, niin tihuutti vettä ja sen määrä on asteittain noussut koko päivän. Joten olenpa sitten yrittänyt tajuta jotain Mundell-Flemingin mallista uuden parhaan ystäväni Wikipedian avustuksella.
Vettä ei olekaan satanut varmaan yli viikkoon, joten hyvähän se nyt on aloittaa, kun huomenna on kolmas ja osaltani viimeinen vaihtarijärjestön järjestämä excursio. Huhtikuussakin olisi, mutta sattuneesta syystä menen silloin vaihteeksi Pariisiin. Ei nyt ihan hirvittävästi harmita. Keskiaika-teemalla jatkuu kuukauden takaiseen viitaten, linnoja ja vanhoja kaupunkeja suunnataan tutkimaan. Sadetta on luvassa ja sen lisäksi vielä kovaa, puuskittaista tuulta, että ei ihan paras mahdollinen sää. Mutta kun Bretagnessa ollaan, niin pitää toivoa, että sääennustukset olisivat kerrankin parempaan suuntaan väärässä!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti