perjantai 29. tammikuuta 2010

Kaurapuuroa chilillä

Eilen illalla vahvistui kyllä taas käsitys meikäläisen yllytyshulluudesta: Erasmus-illassa oli chilipalan syöjille tarjolla ruhtinaallisesti shottilasillinen Passoaa ja minähän sitten näppäränä tyttänä söin kaksi palaa (vaikka Passoaa ei kyllä saanut kuin ekan syömisestä). Ensimmäisenä söin ilmeisesti miedointa keltaista chiliä, mutta kyllä siitäkin jo silmät alkoivat valua ja korvista savu nousta. Kun sen vaikutus noin puolen tunnin päästä oli laantunut, niin sitten päätettiin vielä kaverin kanssa syödä palat tulisinta, punaista chiliä. Parasta oli, että ei mitään juomista tajuttu ennen sitä syömistä hakea (siis vettä tai maitoa) ja ihan jonkun verran sai sit suu auki hönkiä. No hauskaa oli! Ja parasta tietysti oli seurata toisten kärsimyksiä :)
Siitä sitten ilta jatkui yökerhoon tanssimaan. Mulle oli eka kerta täällä kunnon yökerhossa ja oikein hyvältä vaikutti varsinkin musiikin suhteen, vaikka kyseessä olikin melkoisen homo-ystävällinen paikka. Paitsi baarin tarjonta oli melkoisen outoa, kun esimerkiksi Camparia ei täällä tunneta. Se ei tosin ollut läheskään niin outoa kuin se, että kun kysyin että saisinko vettä, niin ystävällisesti osoitettiin vessan suuntaan ja sanottiin että tuoltahan sitä saa.

Eilen huomasin myös ostaneen kaurahiutaleita ihan vahingossa :) Olin ostavinani jotain uusia aamiaismuroja sen tarkemmin pakettia lukematta ja vasta sen avattuani tajusin sen sisältävän kaurahiutaleita. Eli tässä pääsee puuron keittoon! Olen aika innoissani. Ja sit löysin jopa rasvatonta maitoa, olin jo luopunut toivosta saada vähärasvaisempaa kuin kevytmaitoa muroihini.

Tänään olen viimein vähän siivoillut täällä huoneessani, kun meinasivat villakoirat ja epämääräiset paperit saada vallan. Mutta olen kyllä varma, että täällä niitä villakoiria kertyy paljon enemmän kuin kotona. Todennäköisesti ilmastoinnin olemattomuus (onhan täällä ikkuna jonka saa auki) kerryttää pölyä normaalia enemmän. No pitäähän sitä siivota joka tapauksessa, että ei se nyt mikään oikea ongelma ole.

Sit kävin jo toisen matkalaukun ostamassa, että saan kaikki uudet ihanat tavarat tuotua kotiinkin! Tai no lähinnä siksi, että ei tuota jättilaukkua tarvitse käyttää pienemmillä matkoilla täällä ollessa, mutta sen saa sit kotimatkalla täytettyä ja tuotua käsimatkatavarana. Investoin myös käytettyyn leivänpaahtimeen, joten nyt saan kunnon paahtiksia! Sitä paitsi vedenkeitin halusi kaverin. Latin Training -jumppatunti tuli myös testattua illan aikana. Siellä tuli jo ihan lämminkin, vaikka ihan ei askeleet hallussa aina olleetkaan. Melko simppeliä pääasiassa kuitenkin. Ohjaaja vähän lupaili, että voitais ennakkotiedoista poiketen maksaa aina vain yhdestä kerrasta, joten sinne vois sit mennä useamminkin. Lukukausimaksu kun on satasen luokkaa ja tunneille ei kuitenkaan pääse joka kerta (sitä paitsi kausi jatkuu kesäkuulle saakka), niin muuten jäisi kyllä käymättä kokonaan.

Huomisen tavoitteena on käydä tarkastamassa suuret lauantai-markkinat ja ladata bussikortti. Jouduin jo viime yönä ostamaan lipun, kun yöbussin vartija oli sitä mieltä, että en voi kulkea 29.1 kuukausikortilla, joka vanhenee 31.1. En viitsinyt asiasta enempäää riidellä vaan kiltisti ostin lipun (1,2 €), mutta monella muullakin oli sama tilanne ja kohtuullisen kiihtyneitä reaktioita vartijan toimintaan oli havaittavissa. Hieman kyllä sapetti, vaikka summa ei iso olekaan. Periaatekysymys!

keskiviikko 27. tammikuuta 2010

Salsa débutant, francais avancée!

Eilen selvisi sitten tulokset kielikurssin tasokokeesta ja melkoisen hyvin meni! Pääsin avancée- eli (vapaa suomennos) edistynyt-ryhmään. Kuudennelle tasolle kahdeksasta mahdollisesta. Ilmeisesti siellä on enemmän hommaa kuin hieman alemmissa tasoissa, mutta olen kyllä vain tyytyväinen niin oppiikin sitten oletettavasti jotain. Tällä hetkellä ainakin opiskelumotivaatio (siis kielen, ei niinkään kauppatieteiden) on korkealla ja toivottavasti jatkuu samaan malliin. Kurssipäivätkin ovat parhaat mahdolliset eli tiistai ja keskiviikko klo 18-20. Ensi tiistaina sitten alkaa!
Eilen käytiin myös pitkällisten pohdiskelujen jälkeen salsatunnilla tamperelaistytön kanssa. Ei kyllä ihan jalat vielä menneet sinne minne piti... Viikko saadaa nyt testailla ilmaiseksi noita tunteja ja perjantaina olisi tarkoitus mennä latin training-tunnille, jossa toivottavasti tulee vähän hikikin. Sen jälkeen pitäis koko lukukaudesta maksaa kerralla, joten jää varmaan salsaura tällä erää tähän. Outoa, kun eivät hyväksy kertamaksuja! Enkä kielikursseilta muutenkaan oikein ehtisi... Siinä mielessä outo tanssitunti, että puolet oli miehiä, jotka olivat siellä ihan vapaaehtoisesti eivätkä vaimon/tyttöystävän pakottamana. Koko ajan vaihdettiin paria, että pääsi välillä tanssimaan sellaistenkin kanssa jotka osasivat, mutta suurimmalla osalla olivat kyllä askeleet yhtä hukassa kuin minulla. Sit vielä menin sinne juoksulenkkareissani (joista karistelin enimmät hiekat) ja uusissa yöhousissa, jotka tekivät jumppahousujen virkaa. Sit päällä oli vielä tietysti jumppapaita, joten hieman erotuin farkkujen ja hameiden ja korkkareiden joukosta. Jotenkin kuvittelin meneväni urheilemaan, niin en ihan farkuissa osannut lähteä... No tuli siinä vähän lämmin kuitenkin.
Tänään harrasti jopa opiskelua, kun luin puolitoista tuntia kirjastossa kansainvälisistä raha-asioista. Opiskelun osuutta elämässä pitäis ehkä vähän kasvattaa, jos meinaa joskus jotain tajutakin... No tänään sentään tunnillakin ymmärsin edes vähän.
Kalakeittoni maistui muuten oikein mainiosti maanantai-iltana. Tietysti, kun siihen tuli kermaa. Eilen syötiin tunisialaista (tai marokkolaista tai algerialaista, kun en ikinä muista kuka on mistäkin) ruokaa! Pääruokana oli kastiketta, jota syötiin imeyttämällä sitä leipään. Kastikkeessa oli kasviksia ja kananmunaa, jota varmaan kaikki  ensin ulkonäön perusteella pitivät broilerina. Tosi hyvää kyllä! Aika erilaista kuin meillä päin. Toivottavasti tänä iltana ehdin syömään bangladeshilaista ruokaa, kun sieltä oleva tyttö haluaa meille ennen lähtöään järjestää jotain kivaa. Tässä ihan asunnon lähellä on illalla vaan yksi "improvisaatiokabaree" -esitys, joka kovasti kiinnostaisi, niin saattaa olla että ei ehdi herkkuja nauttimaan. Jos vaan löytyy kavereita lähtemään seuraksi...
Täällä kaupungissa kyllä tapahtuu joka päivä jotain mielenkiintoista. Huomennakin olisi kaksi konserttia, toinen Haitin auttamiseksi ja toinen AIDS:n vaistaisen työn puolesta. Molemmissa hyviä paikallisia bändejä esiintymässä. Ja sit vielä Erasmus-bileet, joten saas nähdä mihin tässä vielä joutuu.
Nyt lähden tarkistamaan olisiko viimeinkin kuivaa pyykkiä kuivurissa!
(Myöhemmin lisätty: Olihan siellä! Oppia ikä kaikki ja kolmas kerta toden sanoo ja kokemuksesta viisastuneena jne.)

maanantai 25. tammikuuta 2010

Meren rannalla!

Tammikuun vikaa viikkoa tässä käynnistellään ja tulin just kaupasta lohikeittotarpeiden kanssa. Tänään illalla nimittäin on minun kokkausvuoroni ja päätin tehdä lohikeittoa, kun eivät kuulemma sellaista ole koskaan syöneet ja onhan se aika perinteistä suomalaista ruokaa kuitenkin. Toivottavasti tulee hyvää!
Hieman meinaa tunteita kuumentaa itsepalvelukassa lähimmässä isossa kaupassa. Siellä siis itse pitää lukea viivakoodit ja sit laittaa ostokset sellaiselle vaa'alle, joka heti alkaa herjata, jos tuotteen paino ei vastaa viivakoodia. Yhden kerran laitoin pelkän muovikääreen vaa'alle, jotta vien sen sit myöhemmin roskiin ja kone jumi siitä. Tänään en voinut ostaa pelkästään yhtä kermapurkkia, kun ne oli kolmen pakkauksissa ja heti alkoi valitus, kun painoa oli vain yhden purkin verran kolmen sijasta. Ostaako ihmiset täällä aina vaan monipakkauksia? Maito- ja vesipullopakkauksia saa kyllä aukoa... Sit vielä se henkilökunnan jäsen oli sen verran kohtelias, että sain itse hakea puuttuvat kaksi purkkia hyllystä. Suomessa yleensä kassatäti käy vihanneksetkin punnitsemassa jos unohtuu... No niin, hieno maa tämä Ranska. Joissakin asioissa niin perinteinen ja joissakin sit vähän turhankin kokeilunhaluinen mun makuun. Kolme kertaa ainakin olen jotain ostanut sieltä paikallisesta Prismasta ja joka kerta on joku vika olla siinä ostotapahtumassa niin, että olen tarvinnut henkilökunnan apua. Että tuleekohan siitä suuretkin säästöt ettei ole kassatätejä, on nimittäin sen verran monimutkaisia (=kalliita) ne kassakonevaaka-systeemit ja henkilökuntaa tarvitaan kuitenkin...
No sit tunteenpurkauksen jälkeen vähän iloisempiin aiheisiin. Lauantaina oltiin nimittäin siellä excursiolla ja päädyttiin meren rannalle. Oli kyllä harmaa päivä ja sumuinen päivä, joten ensimmäisellä etapilla ei juuri mitään nähnyt. Se oli joku vanha kukkula kauempana merestä, outo luonnonoikku keskellä täysin tasaista maisemaa. Sen rinteeseen oli rakennettu kylä ja päällä oli joku ikivanha patsas ja vänkyräisiä puita. Olo oli puiden ja sumun keskellä kuin Liisalla Ihmemaassa... Maisemat olisivat varmasti olleet hienot, jos sumu ei olisi estänyt näkemästä n. 30 metriä pidemmälle. Seuraava etappi oli kuitenkin huomattavasti vaikuttavampi rannikkomaisema jyrkkine kallioineen. Picasa-albumissa on jälleen uusia kuvia lauantain reissulta, joten saatte hieman käsitystä meiningistä, vaikka todellisuus olikin vielä paljon hienompi. Sumu oli jo onneksi melkein kokonaan tuolla merellä hälvennyt, joten siellä näkikin. Kotiin palattiin sitten vielä kuuluisan Saint Malon rannikkokaupungin kautta. Siellä ei pysähdytty, mutta myöhemmin olisi kyllä hienoa palata vielä uudestaan ajan kanssa. Vaikutti ainakin tosi hienolta kaupungilta. Onneksi varsinaisesti vettä alkoi sataa vasta, kun ajettiin kotiin. Muuten olisi ollut melkoisen kurjaa kallioillakin liukastella...
Eilen illalla päästiin sitten viimein katsomaan 3D-leffa Avatar. Viikko sitten yritys kaatui loppuunmyytyyn saliin, mutta nyt mahtui hyvin. Ennen sitä käytiin pizzalla :) Oli hieno elokuva, suosittelen lämpimästi! 3D oli suuressa roolissa, joten vaikuttavuus kyllä kärsii huomattavasti perinteisessä formaatissa.
Tänään on taas iltapäiväluennot ja sen jälkeen lohikeiton tekoon. Loppuillaksi on tarkoitus mennä vielä kielikurssin illanviettoon. Tai jonnekin muualle baariin jos meininki on latteaa... Valinnanvaraa kyllä löytyy! Huomenna illalla saadaan tasokokeen tulokset ja kurssin aikataulut. Ensi viikosta alkaen onkin aina kahtena iltana viikossa lisäohjelmaa, kun on kielikurssi klo 18-20. Olen kyllä kuullut ihan hyvää siitä, joten toivottavasti se auttaa kielen kanssa. Tosin on siinä kuulemma tekemistäkin, pelkkä tunneilla istuminen ei riitä.

torstai 21. tammikuuta 2010

Loppualennusmyynnit

Eilen tuli vähän tamperelaistytön kanssa shoppailtua :D Ajateltiin, että pitää loppualennusmyynnit hyödyntää! Rahaa paloi kyllä taas ihan tarpeeksi ja sit vielä vikassa kaupassa myyjä sanoi, että täällä on aina jonkinmoiset alennusmyynnit käynnissä, että ei voi enää sitäkään oikein käyttää verukkeena... Mutta ihania vaatteita löytyi!
Opiskelut on taas tältä viikolta luentojen osalta ohi. Tänään kuvittelin lukevani kaikkea hyödyllistä, mutta en ole vielä ainakaan saanut aikaiseksi, kun päädyin pesemään pyykkiä. Pikkuhiljaa alkaa kuivurinkin salat selviämään, mutta loppui kolikot kesken tänään, niin ei sit saanut niitä ihan kuiviksi asti vielä :) Hieman vaatii luovuutta tuo ripustaminen, mutta nytkin 2 koneellista sain kuivumaan pitkin huonetta. Kunhan paidat vähän vielä kuivuis, niin pääsisin lenkille tänään! On ollut tosi kaunis iltapäivä, vaikka nyt meinaakin vähän pilvistyä taas.
Maanantaina oli kielikurssin tasokoe. Piti kolme lyhkäistä ainetta kirjoittaa ja lopuksi oli muutama aukkotehtävä. Tuollainen oman tekstin tuottaminen mittaa varmasti tosi hyvin tasoa, mutta huomasi kyllä, että ei pahemmin ole ranskaa tullut raapustelua. Varmaan jonnekin keskitason joukkoon päädyn, ensi tiistaina selviää aikataulut. Ilmeisesti on ihan laadukas kurssi, joten toivottavasti siellä oppiikin!
Opetuksen taso on kyllä täällä yliopistossa aika onneton. Tai paremminkin opetusmetodit. Suuri osa professoreista lukee vain hitaasti lauseita, jotka opiskelijat sitten kirjoittavat tunnollisesti ylös sana sanalta. Paras proffa kertoo jopa pilkkujen paikat! Paljoakaan laajennusta asioihin ei tule ja lyijyä kuluu, kun aivoton lauma opiskelijoita kopioi opettajan mietteitä. Minulle on kyllä melkoisen haastava metodi, kun en tunne läheskään kaikkia sanoja ja kopioiminen on siis melkoisen vaikeaa. Sanan kirjoitusasu kuitenkin poikkeaa yleensä niin radikaalisti lausutusta, että ei voi edes suunnilleen kopioida sanaa ja sitten myöhemmin tarkistaa sanakirjasta. Niinpä muistiinpanoni ovatkin yleensä erittäin sekava kokoelma ranskaa ja suomea... Suurimman osan asioista ymmärrän kyllä silloin, kun opettaja puhuu normaalisti ja jaksan kuunnella, mutta kun lauseet katkeavat kesken kirjoittamisen ajaksi, niin ajatuskin häviää usein siinä samalla. Ehkäpä se pikkuhiljaa alkaa sujua, kunhan tottuu! Mutta on kyllä todella hyviäkin opettajia, että sama tauti ei kaikkia vaivaa. Ja ai niin, mitään power point-esityksiä ei luennoista ole kyllä saatavilla!
Tänä iltana on taas opiskelijoiden bileilta ja olisi tarkoitus johonkin ulkoilmakonserttiin mennä. Saas nähdä jatkuuko ilta sieltä sitten vielä baarien puolelle. Huomenna ei voi ainakaan kovin pitkään ulkona olla, kun lauantaina on koko päivän kestävä excursio jonnekin n. 60 kilometrin päähän hienojen maisemien ääreen vaeltamaan.
Ja ai niin, alakerrassa käynnistellään sellaista vuorokokkausperinnettä, että jokainen tekisi vuorollaan ruokaa ja kaikki saisivat syödä, niin ei tarvitse jokaisen itse joka ilta jotain väsätä. Eilen oli vain makeita lettuja tarjolla, joten silloin oli herkkupäivä :) Tänään luvassa on kanaa kanadalaisittain ja maanantaina pitäis mun tehdä jotain. Jos on ideoita suomalaisista ruoista, joita olis helppo tehdä liedellä n. 6 hengelle, niin saa vihjailla!

maanantai 18. tammikuuta 2010

Viikko nro. 3

Nyt on jo kaksi viikkoa tullut täällä pyörittyä ja kolmas lähtee tästä käyntiin. Toinen viikko meni huomattavasti ensimmäistä vauhdikkaammin, kun alkoi opiskelut ja oli muutakin tekemistä kuin Monte Criston kreivin lukeminen ja facebookkailu. Ajanlasku on koko ajan perustunut siihen, että milloin Anssi tulee Pariisiin ja nyt alkaa jopa tuntua siltä, että se päivä saattaa vielä koittaakin. Tosin vasta vajaan 4 viikon päästä...
Eilen käytiin leffassa oikein kansainvälisellä porukalla, kun olimme me kaksi suomalaista ja sitten kaksi belgialaista ja vastaava määrä kreikkalaisia tyttöjä. Tarkoituksenamme oli ensin mennä katsomaan Avatar, mutta lopulta aiempi näytös oli täynnä ja seuraava olisi ollut vasta niin myöhään, että lopulta (pitkällisten pohdiskelujen jälkeen) päädyimme leffaan nimeltä Mr. Nobody. Oli melkoisen hämmentävä katselukokemus. Ei huonokaan, mutta jotenkin hyvin sekava. Vaikka se siinä vähän on varmaan tavoitteenakin... Oli jopa alkuperäiskielellä (englanniksi) vain ranskalaisin tekstityksin. Täälläkin pikkuhiljaa ehkä alkavat ymmärtää dubbauksen hölmöyden. Ennen leffan alkua käytiin syömässä ja lippujen oston jälkeen vielä kahvilla aikaa tappamassa. Mukavaa porukkaa!
Tänään on sit iltapäivällä ohjelmassa pari luentoa (alkaa uusi kurssi nimeltä Finance internationale) ja sen jälkeen pitää hieman etuajassa poistua luennoilta kielikurssin tasokokeeseen. Meidät jaetaan sit sen perusteella tasoryhmiin, mikä on tietysti hyvä oppimisen kannalta. Ensi viikolla selviää sitten, mihin ryhmään joutuu! Kielikokeen jälkeen mennään istumaan iltaa jonnekin vaihtareiden kokoontumispaikkaan.
Ai niin, nyt olen alkanut kokkailemaankin! Olen jo tehnyt useampaakin sorttia ruokia. Vähäsuolaista ainakin jos ei muuta, kun päätin olla kokonaan ostamatta suolaa tänne:) Muutamia muita mausteita kyllä on. Saas vaan nähdä miten kauan meillä yleensä on keittiö toiminnassa, koska jos se ei pysy siistinä niin se suljetaan. Keittiön ovessa on jo varoitus siitä, että roskia ei saa jättää keittiöön ja juuri tänä aamuna joku virallisen näköinen mies näytti sitä vähän tarkastelevan. Että enpä yllättyisi, jos se menisi kiinni. Se vaatiikin sit hieman kekseliäisyyttä, että missä säilytät mitään kylmää vaativaa. Ei se tietysti moneksi päiväksi sulkeudu, mutta kuitenkin. Että kiitos vaan kiinalaiset, niiden roskia siellä kuitenkin vaan on...

lauantai 16. tammikuuta 2010

Sammakonreisiä ja monacoja

Viime päivinä on viimeinkin alkanut hieman olla elämää meikäläiselläkin. Toissapäivänä käytiin "Erasmus-baarissa" Audréen kanssa tuutorimme ja hänen parin ystävänsä kanssa istumassa iltaa ja eilen oli vuorossa tiedekuntani opiskelijajärjestön järjestämä rock-konsertti, jossa oli useita bändejä soittamassa. Eilen päivällä kävin vaihtareille tarkoitetussa infotilaisuudessa, jossa tapasin pari belgialaista joiden kanssa käytiin syömässä ja kahvilla. Kaupungissa tapasin myös eilen saapuneen suomalaisen, jota hieman autoin puhelinliittymän hommaamisessa ja käytiin kaupassa ja yritin olla kovinkin paikallinen ja neuvoa. Tänään käytiin äsken vielä kauppakeskuksessa ostamassa keittiötarvikkeita ja syömässä kiinalaisessa. Kohta lähdetään lenkille sulattelemaan kevätkääryleitä. Toivottavasti ei sada, kun outoja sadekuuroja on vähän väliä tänään.
Tuli tänään myös shoppailtua kun löysin Mexxistä puoleen hintaan täydellisesti istuvat (joskin hieman pitkät) villakangashousut. Aivan ihanat! Ja sit kaupan päälle ostin kymmenellä eurolla narusandaalit (lähtöhinta 59 €)... Kaupasta ostin kunnon kokkiveitsen ja leikkuulaudan, nyt pääsee pilkkomaan kasviksia !
Mutta eiköhän tämä elämä tästä pikkuhiljaa aukene. Enää ei ole ollut epätoivon hetkiä ja identiteettikriisejä siitä, miksi ihmeessä tänne on taas pitänyt lähteä itseään kiusaamaan. Anssia on ikävä eikä se varmasti koko aikana helpota, mutta onneksi se sai Skypen toimimaan ja nyt sit näkeekin toisen! Mutta nyt niitä kevätkääryleitä sulattelemaan...
Ja ai niin, otsikko johtuu siitä että söin kiinalaisessa sammakonreisiä (maistuivat vaan inkiväärille ja rasvalle) ja Erasmus-baarissa join pari monacoa eli makusiirapilla maustettua olutta. Ei siis maistunut yhtään oluelle...

torstai 14. tammikuuta 2010

Jazzia ja gallette

Eilisilta meni oikein kivasti! Houkuttelin Audréen mukaan ja oli oikein rattoisa ilta. Jazzia ei juuri kuunneltu, kun soittivat niin kovalla, että piti siirtyä kauemmas että pystyi juttelemaan. Hirveästi ei Suomesta vielä puhuttu, mutta saatiin Audréen kanssa karttaan merkittynä tietoomme kaikki Rennesin must-try-paikat (paras leipomo, kahvila, markkinat, yökerho...). Eli nyt tietää minne kannattaa mennä :) Puolilta öin selvittiin jo kotiin, kun mulla oli luennot aamupäivästä. Saatiin jopa kutsu rannikolle vierailemaan, toivottavasti tulee toteutumaan. Siellä olis kuulemma vaalenpunaisia kallioita ja muuta hienoa!
Tänään olin sit aamulla luennoilla ja oli ekaa kertaa naisprofessori. Mielenkiintoiselta vaikuttaa, käsitellään globalisoitumista, monikansallisia firmoja ja kaikkea muuta kansainvälistymiseen liittyvää. En vaan löytänyt mistään netistä kurssin infopaperia, vaikka se sinne kuulemma on laitettu. Pitää varmaan ensi viikolla opettajalta kysyä, että mistä sen löytää. Muiden kurssien juttuja kyllä löysin ja myös yhteen toiseen omaani liittyviä. Nyt on siis 4 kurssia aloitettu, ensi viikolla alkaa vielä kaksi lisää. En oikein osaa opiskella kurssien asioita itsekseni, joku systeemi pitäis kehitellä. Kun ei ole oikein edes luentomuistiinpanoja joita lukea, vaikka tietysti jotain aina tulee ylös kirjoitettua... Hauskaa varmaan niitä myöhemmin katsella, kun on suomea ja ranskaa sekaisin :) No tuota pientä sosiologia-kirjastani yritän lueskella.
Tänään eilisen vastapainoksi sataa vettä, mutta kylmä ei kyllä ole. Viime yönä oli hieman outoa, kun tammikuussa keskiyöllä lämpötila oli tuntuvasti nollan yläpuolella :) No sulaapahan lenkkipolku, kun eilen ei juoksemisesta liukkauden takia tullut paikkapaikoin mitään. Sit kun vielä kuivuis, että ei tarviis mutavellissä astella.
Täksi päiväksi tuutorini oli kuulemani mukaan suunnitellut jotain meille vaihtareilleen, mutta sen toteutumisesta ei vielä ollut varmuutta. Että saas nähdä onko illaksi ohjelmaa vai ei. Minun vuoroni olisi ilmeisesti ostaa "gallette" (sellainen ranskalainen makea piiras) alakerran "gallette-iltaan", kun edellisestä piirakasta minun kohdalleni sattui pieni lelu ja tulin kruunatuksi. Ihan en vielä täysin ole päässyt perinteeseen sisään, mutta "galleten" sisään on siis leivottu joku pieni lelu/esine ja sen saajalle sitten tulee onnea tai jotain muuta kivaa + se kruunataan piirakan mukana tulevalla kruunulla. Hauska traditio :) Sain muuten pikkuruisen Marsupilamin.

keskiviikko 13. tammikuuta 2010

Kevätpäivä

Eilisillan jääsateen jälkeen aamu valkeni aurinkoisena ja päivä on ollut tosi lämminkin (arviolta 6-8 astetta). Aavistus keväästä siis jo täällä :) Vaikka vihreä nurmikko ja vehreät puut siitä koko ajan muistuttelevat muutenkin. Aamusta oli luennot aiheesta "Finance d'entreprise" ja tarkoitus on opetella tilinpäätösanalyysia yms. Onneksi tuli käytyä laskentatointa hieman Suomessakin, niin jotain edes ymmärtää. Luennot loppuivat n.15 min etuajassa, kun palovaroittimet pärähtivät soimaan ja piti siirtyä ulkotiloihin. Ei siellä mitään ollut, mutta pääsipähän hieman aiemmin ruokalaan jonottamaan. Se on täysin riittämättömän käyttäjämäärään nähden, joten n.10 minuutin jonotukseen saa varautua aikana kuin aikana...
Sen jälkeen kävin ilmoittautumassa viikon päästä lauantaina olevalle vaellukselle jossakin täällä Bretagnessa. Kanadasta tullut vaihtari (Audrée) lähtee myöskin. Ilmoittauduin samoin tein kahdelle seuraavallekin, kun niitä järjestetään kerran kuussa, hinta 10 €/kerta. Pääsee vanhoja linnoja ja hienoja maisemia ihastelemaan. Ruokatuntia arvostetaan täällä kyllä huomattavasti enemmän kuin Suomessa ja moni paikka on kesken päivän tunnin tai pari suljettu (toimistot ainakin). Niinpä minäkin jouduin tunnin aikaa tappamaan, kun odottelin ilmoittautumisten vastaanottajaa saapuvaksi... Olisivatkohan suomalaisetkin terveempiä, jos ne saisivat syödä rauhassa päivällä?
Perjantaina on joku oppilaskunnan järjestämä musiikkitapahtama, jonne on myöskin liput nyt hommattu. Audréen houkuttelin mukaan sinnekin. Onpahan jotain iltaohjelmaakin! Tänä iltana menen erään Kuopioon opiskelemaan aikovan pojan ja sen parin kaverin kanssa jonnekin jazz-baariin. Tarkoitus olis hieman vaihtaa tietoja yliopistoista ja maan tavoista yms. Mitähän sille osais kertoa?
Huomenna on yhdet luennot ja perjantaina on viimein joku orientaatio vaihtareille. Sinne vois mennä, josko jotain mielenkiintoista osaisivat kertoa ja tapaisi ihmisiä :)

tiistai 12. tammikuuta 2010

Opiskeluhommat

No oli illalla sit sentään yhdet luennot kuudesta kahdeksaan. Aiheena organisaatioiden sosiologia ja aloiteltiin kevyestä Adam Smithin ja Karl Marxin teorioilla. Opettaja puhui ihan ymmärrettävästi ja pysyin suunnilleen perässä. Luentomateriaaleja ei täällä jaeta samalla tavalla kuin kotona, joten pyysin tunnin jälkeen josko saisin sen luentorungot, kun olen vain onneton vaihtari suuressa maailmassa. Se sit heti antoi paperinivaskan, jota kannaittais varmasti lueskella. Tänään olin noheva ja kävin myös kirjastosta pienen pokkarin aiheesta hakemassa, niin jos sitä pohjiksi lukisi. On kyllä niin sekava kirjasto, että ihme jos sieltä jotain joskus omin neuvoin löytää...
Tänään oli sit hieman erilainen aihe, "relations économiques internationales" eli kansainväliset taloudelliset yhteydet tai jotain siihen suuntaan. Luennoitsija oli huomattavasti eilistä heikompi ja puhui liian hiljaa. Ei saanut edes mikkiä toimimaan. Sydän jätti muutaman lyönnin väliin, kun se puhui jostain ryhmätöistä (kuulin vain muutaman sanan sieltä täältä), mutta vieruskaveri onneksi selitti, että ei se mulle kuulu vaan liittyy johonkin niiden seminaariin. Nyt ei välttämättä kovin pitkää esseetä maailmantaloudesta ranskaksi irtoaisi! Kurssia aloitettiin eri maiden taloudellisilla voimasuhteilla ja niiden kehittymisellä...
On muuten kohtuullisen monimutkaista tulostaa täällä mitään. Ensinnäkin pitää ostaa tulostus/kopiokortti, joka maksoi 2 €/10 kopiota. Onnistuin jumiuttamaan sen koneen, josta niitä sai :) Sit pitää toisella tietokoneella tulostaa ja sen jälkeen vasta mennä siihen tulostustietokoneelle, laittaa kopiokortti sen lukijaan, valita uudestaan sen mitä on toiselta koneelta laittanut tulostumaan ja sit printteri viimein sylkäisi pari paperia. Ikävä opparia... Tietokoneet on muutenkin melkoisen vanhoja ja hitaita. Käyttöjärjestelmänä on joku XP:tä vanhempi... Että onneksi on Omppu mukana!
Nyt on sää aivan onneton, sataa alijäähtynyttä vettä tai jotain vastaavaa. Että eipä tarvii lenkille lähteä :) Jos vaikka lukis tuota sosiologia-kirjaa. Huomenna on aamusta taas luennot, saas nähdä mitä siellä odottaa.
Ja ai niin, lisäsin Picasaan hieman lisää räpsyjä.

maanantai 11. tammikuuta 2010

Kohta menee hermo!

Kyllä en enää pysy perässä tässä aikatauluhommassa... Tänään aamulla ilmoittauduin kursseille, kun ilmoittautuminen viimein alkoi. Eka muutos mulle annettuun lukkariin oli, että eräät luennot siirtyvät tänään ajalta klo 13.30-15.30 ajalle klo 18-20. No eipä siinä, ollaan vähän pidempään koulussa ja ennen sitä on toiset luennot klo 16-18, jotka nekin näkyvät selvästi lukujärjestyksessä. Nyt kun vielä rupesin varmistelemaan ennen kouluun lähtöä, niin klo 16-18 luennot ovatkin kadonneet kokonaan ja kurssi (näillä näkymin) alkaa vasta viikon päästä. Voi kun kiva. Tässä varmaan pitää joka aamu tarkastaa, että onko kurssit niillä paikoilla joissa pitääkin... Menen nyt sit kuudelta katselemaan, että onko mitään vai onko ovet jo lukossa. Ei hirveästi yllättäis, jos ei koko viikolla ois mitään...
Muuttelin noita valintojani vielä vähän siitä, mitä katseltiin eka sen opon kanssa ja otin kaksi kurssia lisää. Nyt on yhden tai kahden aineen luennot maanantaista torstaihin ja kolmen päivän viikonloppu. Yhteensä 6 kauppiksen kurssia ja kielikurssi lisäksi helmikuusta alkaen. Eli jos kaikki nämä kurssit saan läpi (mihin en ihan jaksa uskoa), niin keväältä kertyy 23 opintopistettä. Ei niin paljon kuin kotona tulisi, mutta ei se mitään haittaa! Nuo vaativat varmasti ihan riittävästi töitä, että jotain tajuais.
Muutapa en tänään ole sit tehnytkään kuin yrittänyt saada selkoa näistä koulujutuista. Lenkillä kävin agressioita purkamassa, kun meinaa alkaa v*tuttaa koko touhu aika rankasti.

sunnuntai 10. tammikuuta 2010

Sunnuntai=ei vettä eikä ihmisiä

Miten voi olla näin kuollut kaupunki! Kävin tänään ajankuluksi kävellen keskustassa (menee n. 45 min/suunta) ja alkoi jo pelottaa, että onko täällä joku ydinlaskeuma tms. ja ulkonaliikkumiskielto :) Sai nimittäin melkoisen rauhassa kävellä. Ja ihastella kaupunkia! Muutama pieni lähikauppa ja pari ravintolaa siellä täällä oli auki. No kävin sit yhdessä keskustan kahvilassa syömässä salaattia lounaaksi ja tulin takas, kun ei mitään muutakaan tekemistä ollut. Matka ei mahdoton jalankaan ole, yliopistollekaan ei aina tarvii bussilla kulkea. No rento päivä siis...
Aamulla hienoinen jännitysmomentti syntyi, kun yritin käsiä pestä eikä hanasta kuulunut muuta kuin korinaa eikä vettä tullut pisaraakaan. Käytävällä sit oli lappunen, että putki halki ja korjaukset käynnissä, alkuillasta ehkä korjattu. Suunta siis kauppaan, että saan vettä edes juotavaksi. Heti tuli jano, kun tiesi ettei vettä saa :) Kävin sen jälkeen hakemassa imurin, kun se tänään oli saatavilla ja imuroin pölyt ja muruset lattialta. Ei täällä kyllä ihmiseen luoteta yhtään, piti ajokortti antaa pantiksi imurista! No onneksi vettäkin alkoi sit puolilta päivin tulla, niin sain vielä luututtua lattian. Luuttu on sentään yleisesti saatavilla. Hieman ihmettelin, kun leppäkerttuja alkoi yhtä äkkiä olla taas omiksi tarpeiksi ja lopulta huomasin, että ne tulivat luutusta! Päässä oli semmoinen kolo, johon ne olivat majoittuneet. Näkyi niitä sitten olevan vessassa enemmänkin siinä luutunpaikan kohdalla... Mutta edelleenkään ei ole torakoita näkynyt :)
Huomenna sit alkaa koulu! Tai näin ainakin vahvasti luulen. Mutta vasta klo 13.30. Onkin kahden kurssin luennot heti kärkeen. Näemmä sitten, tuleeko luentojen kuuntelemisesta (tai siis ymmärtämisestä) mitään, hieman kyllä epäilen. Kunpa vaan ei tarviis pelkästään puheesta muistiinpanoja kirjoittaa...
Kiitos kommenteista! Saa kommentoida jatkossakin :)

lauantai 9. tammikuuta 2010

Eka viikonloppu

Eilen ajattelin yliopistolla tulostaa apurahahakemuksen Agronomiliitolle, kun se pitää paperisena lähettää. Mutta eipä ollut atk-luokat auki! Eihän perjantaina tietenkään ketään kiinnosta opiskella. Enkä kyllä ole edes varma onko niissä luokissa tulostimia, toivottavasti on. No kiertelin sitten taas kaupunkia ja löysin ihan yliopiston vierestä tosi kivan puiston. Useamman hehtaarin kokoinen ja melkoisen vehreä. Siellä on vanhoja huvimajoja ja lintuhäkki, jossa oli värikkäitä undulaatteja yms. Ihan kaupungin keskustassa.
Sit kävin ilmoittautumassa kielikurssille. Testasin ekaa kertaa metronkin, aika sympaattinen kun on vaan yksi linja ja ehkä 5-6 vaunua yhdessä junassa. Mutta näppärä! Se kielikurssi on toisella yliopistolla ja metroasema on melkein sen kampuksen keskellä.
Illalla sit testasin ekaa kertaa pyykkituvan. Yksi pesukerta maksaa 2,7 €+kuivuri 0,5 €, eli ei jokaista sukkaa viitsi yksinään pestä. En kyllä tiedä miten se kuivuri toimii tai ei se ainakaan kuivaksi mun lakanoita kuivannut... Aiheuttaa hienoisia ongelmia jos se ei oikeasti toimi, kun ei täällä ole mitään tilaa missä pyykkejä kuivatella. No jospa seuraavan kerran se toimisi yllättäen!
Illan ja osan tästäkin aamusta käytin sit Retikan asioiden miettimiseen, kun kirjoitin viime vuoden toimintakertomusta. Oli jotenkin hassua, ei täältä käsin osaa sellaisia asioita ajatella! Mutta valmiiksi tuli kuitenkin, jonkinlainen raakaversio vähintää.
Tänään yritin imuria saada lainaan, mutta se oli menossa jossakin muualla. Imuri pitää ensinnäkin käydä kokonaan toisesta rakennuksesta hakemassa ja ilmeisesti niitä on vaan yksi ties kuinka monelle kymmenelle käyttäjälle. Ei hirveästi kiinnostais tuolla pienellä harjalla ja rikkalapiollakaan täällä siivota. Ja sit toinen vessa on nykyään aina tukossa. Siivooja torstaina sen jo kerran aukaisi ja se meni melkein heti uudestaan tukkoon. Ja yleisiä tiloja siivotaan vaan kahdesti viikossa, joten toivottavasti tuo toinen edes pysyy auki!
No kommuunielämän iloja. Nyt on kyllä kuollut koko talo, viikonlopuksi ihmiset ovat ilmeisesti kadonneet muualle. Kävin aamulla kaupassa ja totesin, ettei supermarkettikaan ole liian kaukana käveltäväksi ja bussillakin pääsee, jos tulee jotain liian painavaa ostaneeksi. Illalla meinasin taas kokkailla :) Kävin myös samassa kierrätysliikkeessä, josta ostin paistinpannun pari päivää sitten. Siellä on vaikka kuinka paljon hienoja antiikkilipastoja ja kaappeja ja kaikkea mahdollista eikä edes ole mitenkään kallista. Äiti tykkäis :) Mutta kotiinkuljetusmaksut vois nousta vähän turhan korkeiksi, joten keskityn haaveilemaan. Sinne voi viedä näitä rojujakin sitten, kunhan tulee kotiinpaluun aika eikä kaikkea kuitenkaan kannata mukanaan kuljettaa.
Lenkille voisi tästä pikkuhiljaa suoriutua. Polvet vähän suuttuivat edellisestä lenkistä, mutta jospa ne tänään taas kestäis. Jos löytäisin ne vuohet taas :)

torstai 7. tammikuuta 2010

Löhöpäivä

Tänään oli siis tavoitteena mennä luennoille ja reippaasti aamulla heräsinkin sitä varten. Maa oli taas valkoisena, mutta eilisestä poiketen kaikki bussit kulkivat (minun nähdäkseni tänään oli liukkaampaa kuin eilen), joten olin reilusti ennen luentojen alkua yliopistolla. Hieman ihmettelin, kun luentosalin ovet olivat kiinni eikä ketään kiinnostanut mennä sinne sisään. Lopulta netistä löysin kurssien aikataulut ja niitä tulkittuani tulin siihen tulokseen, että kaikki kurssini, joiden kuvittelin alkaneen jo tällä viikolla alkavatkin vasta tulevana. En siis ole menettänyt yhtään arvokasta hetkeä opiskella.
Kaupungissa ollessani hyödynsin ajan yllättäen shoppailemalla ja löysin paljon ihania kauppoja, joita ei ole Helsingissäkään. Alennusmyynnit ovat täälläkin käynnissä joka paikassa. Mukaan tarttui kuitenkin vain kengät ja kaulakoru, molemmat puoleen hintaan. Tasapohjaiset kengät tulevat ihan tarpeeseen, kun korkkarit painavat jalkoja vähän liikaa kun kävelee paljon. Hommasin itselleni myös ranskalaisen puhelinliittymän. Vielä on hieman auki, että miten onnistun siihen lataamaan lisää aikaa (on siis prepaid), mutta kyllä sillä jo jokusen puhelun voi puhua.
Nyt iltapäivällä olen sit vaan ollut. Yritin käydä pesemässä uusia lakanoita, jotka hommasin eilen, mutta pesula ei ollut auki enkä vielä saanut mentyä toiselle. Eilen illalla käytiin kaupoilla autolla ja ensin suunnattiin kierrätyskeskukseen, josta mukaan tarttui paistinpannu ja teemuki ja sitten hypermarketiin, josta ostin noita lakanoita ja vedenkeittimen (nyt saa teetä, jes!) sekä kasa ruokaa. Illalla sit menin vielä alakerran keittiöön kokkailemaan ja tutustumaan ihmisiin, kun tämä meidän kerroksen väki ei tunnu olevan kovin kiinnostunutta uusista ihmisistä ja tuo keittiön haju ei houkuttele.
Lenkille innostuin sinne puistoon, jota eilen kävin vähän tarkastelemassa. On tosi kiva ja varmasti vain paranee, kunhan puut saavat lehdet. Auringonpaisteessa tietysti kaikki näyttää mukavammalta. Hauskinta oli, kun puiston laidalta löytyi maatila/kotieläinpiha, jonka laitumella käyskenteli pari lehmää, vuohia ja lampaita. Ja suloinen vasikka! Näin jäniksenkin, eli oli oikein mukava hölkkälenkki...
Nyt olis sit kolme päivää, joille pitäis keksiä tekemistä, ennen kuin koulu alkaa. Ainakin paperisotaa lisärahan saamiseksi sille yhdelle ekstrakuukaudelle pitäis pikkuhiljaa aloittaa. Ja hakea oleskelulupaa!

keskiviikko 6. tammikuuta 2010

Räntäpäivä

Aamulla herätessä oli maa valkoisena parin sentin lumipeitteestä. Ja bussilinjoista oli tästä syystä muutamaa tärkeintä lukuunottamatta kaikki suljettu, vaikka tiet olivat täysin sulat :D Aamupäivästä pilkahteli aurinkokin, joten sää oli oikein hieno. Nyt sitten päätin lähteä hieman tähän lähialueeseeni tutustumaan, ja mukavasti melkein heti lähdön jälkeen alkoi sataa erittäin märkää räntää, joten olin takaisin tullessa melkoisen kastunut. Pääasiassa lähdin etsimään suurta puistoa, jota kaikki kehuvat lenkkeilymaastona. Se myös löytyi ja sinne pitää varsinaiset lenkkivaatteet päällä suunnata varmasti useammankin kerran hölkkäilemään. Matkan varrella näkyi olevan rekkitankoja yms. jos kiinnostaa lenkkeilyn lomassa lihaskuntotreeniä harrastaa :)
Päivällä kävin siis taas keskustassa ja yliopistollani kysymässä lääkärintodistuksesta. Lääkäri sijaitsikin lopulta täällä omalla kampuksellani ja kun sinne menin kertomaan asiani, niin sain ajan tunnin päähän ja nyt on sitten lääkärintodistus täällä asuntoa varten hommattu. Oli kyllä melkoisen pintapuolinen tarkastus, ensin sairaanhoitaja mittasi pituuden ja painon ja kyseli vähän elintavoista, sitten lääkäri kuunteli sydän- ja keuhkoäänet (paidan läpi) ja mittasi verenpaineen sekä kyseli sukurasituksesta. En nyt tiedä saiko sillä mitään hyödyllistä selville, mutta nytpähän on sit vaadittu paperi hankittu ja toimitettu.
Keskustasta löytyi myös tärkein shoppailukatu (vaikka pikkuputiikkeja on varmasti puikkelehtivien pikkukatujen varsilla lukemattomia), joka lähtee sopivasti yliopiston nurkalta. Lisäksi löytyi suorin tie kaupungin sydämeen, josta melkein kaikki bussit kulkevat. Myöskin löysin bussin, joka vie minut täältä kämpältä suoraan yliopiston ovelle, turhaan ei tarvitse jalkojaan rasittaa :)
Opiskelujen aikatauluista on hieman ristiriitaista tietoa, sillä osa kursseista pyörii aina samaan aikaan viikosta eli lukkarit ovat samat joka viikko, toisten aikataulut vaihtelevat. Oletettavasti minun kurssieni aikataulut pysyvät samana, mutta ihan varma ei voi olla. Pääsin tänään kirjautumaan yliopiston intranettiin ja minulla on nyt myös paikallinen opiskelijakortti, mutta netistä ei löytynyt vielä juuri mitään tähän vuoteen liittyvää, tenttiaikataulutkin olivat joulukuulta. Ensi viikolla alkaa kursseille ilmoittautuminen, mutta kurssit pyörivät jo tällä viikolla. Huomenna voisin yrittää jo mennä ekaa luentoani kuuntelemaan... Varsinkin jos bussit kulkevat :D
Yliopiston liikuntaan en taidakaan ilmoittautua, vaikka niin suunnittelin, kun ei sieltä löydy mitään minua kiinnostavaa. Yksi Step-tunti olisi viikossa keskellä päivää, mitään muuta en viitsi mennä kokeilemaan. Eli lenkkarit tulevat kulumaan, tai ainakin se olisi tavoite!
Olen jo asioiden suhteen siis paljon viisaampi kuin tullessani ja huone alkaa jo tuntua ihan kotoisalta. Tänään ei ole enää näkynyt leppäkerttujakaan :) Rakasta on ikävä ja sosiaalinen verkko on kovin hatara, mutta eiköhän tästä nyt pääse jo eteenpäin!
Ai niin, kielitaidossa on vielä hieman parantamista: lenkiltä palatessani aivan tässä asunnon nurkilla ajattelin oikaisevani sellaisen puistotien kautta, kun se näytti menevän oikeaan suuntaan. Jonkun ajan kuluttua nainen tuli autolla takaa ja pysähtyi minun kohdalleni jotain selittäen... Minä jotenkin onnistuin ymmärtämään, että hän voisi tarjota minulle kyydin kun on niin huono ilma ja minä kohteliaasti kieltäydyin, kun olin jo melkein perillä. Lopulta nainen vaihtoi englanniksi ja sanoi, että tämä on yksityisalue ja hänellä on koira ja tästä ei saa kävellä :D Piti sit kääntyä takas...

tiistai 5. tammikuuta 2010

Opiskelukuvioita ja kuvia

Täältä löytyy kuvia Rennesin kaupungista ja opinahjostani sekä hulppeasta huoneistostani. En saa niitä tarpeeksi pienennettyä, että kannattaisi tähän laittaa...
Opiskeluni täällä näyttäisivät nyt venyvän kuukaudella, sillä vikat tentit ovatkin vasta toukokuun ekalla viikolla. Toisaalta jää enemmän aikaa oppia kieltä, mutta rakkaasta erossa oleminen on vaikeaa! Tämä aiheuttaa lisätyötä tietysti Kelan ja yliopiston kanssa, pitää anoa lisärahaa... Opiskeltavat kurssit tulevat siis olemaan aivan muuta kuin alunperin kuvittelin, nyt olisi tarkoitus 4 + kielikurssilla aloittaa, mutta joku ehkä karsiutuu pois. Ensi viikolla viimeistään pitää mennä luennoille! Kun sais eka tämän käytännön elämän järjestykseen. Tänään sentään sain hommattua bussi/metrokortin, mutta tuo oikeiden bussien löytäminen kyllä aiheuttaa vielä päänvaivaa. Vielä en myöskään tiedä mistä löydän sen lääkärin tekemään terveystarkastuksen... Kielikurssi alkaa vasta 1. helmikuuta, eli alun saa nykyisen kielitaidon varassa pärjätä.
Perässä ei meinaa pysyä, kun toiset puhuvat eli turhaan en tänne ole tullut kieltä oppimaan. Lisäksi tuntuu, että kaikki ulkkarit osaavat täydellistä ranskaa, joten se ei juuri omaa riittämättömyyden tunnetta helpota. Mutta eivätköhän kaikki tärkeät asiat ole tulleet selviksi, joten siinä mielessä ei hätää. Opiskelujen suhteen sitä vastoin on, noinkohan saan luennoista mitään selvää. Toivottavasti on kunnon luentomonisteet!
Mutta tässä tämän päivän saldoa... Ai niin, keittiön levyt ovat joko todella hitaat tai eivät toimi ollenkaan, joten saas nähdä tuleeko 4 kuukauden aikana tehtyä ruokaa ollenkaan.

Perillä!

Eilen saavuin Rennesiin hyvin suunnitelmien mukaan. Laukku tuli perille ja kaikki oli aikataulussa, myöskin tuutori odottamassa asemalla. Ensin tultiin hänen autollaan yliopiston kampukselle ja sain asunnon. Mun pitää vielä käydä lääkärintarkastuksessa, että mulla ei ole tarttuvia tauteja :) Jollakin yliopiston lääkärillä ilmeisesti, vielä en tarkemmin tiedä.
Sit tultiin suoraan katsastamaan tämä kämppä ja hyvin pelkistettyhän tämä on. Huoneessa on vaatekaappi, senkki, sänky ja kirjoituspöytä. Myös lavuaari ja perinteinen "alapesuallas" löytyy, miksi ei voisi olla tuon jälkimmäisen tilalla vessanpönttöä? Jääkaappi on keittiössä ja se on yhteinen viiden muun kanssa. Ei kovin houkutteleva, aasialaisilla on sillä paljon raakaa lihaa ja haju on sen mukainen... No kai sitä on käytettävä, jos jotain meinaa syödä. Mitään astioita ei ole, eilen käytiin illalla kaupassa ja ostin muutaman lautasen, aseita ja kattilan. Tiskaus ei tuossa lavuaarissa ole kovin helppoa, kylmä ja kuuma vesi kun tulevat kätevästi eri hanoista eikä tulppaa ole. Hienoinen muutos kotioloihin verrattuna!
Hauskin yllätys huoneeseen saapuessa oli, että katon rajaan oli pesiytynyt leppäkerttuperhe, joka ei ollut mikään ihan pieni. Eilen pitkin iltaa niitä sitten heittelin ikkunasta ulos ja vieläkin niitä jostain ilmestyy. No onneksi ovat melkeisen harmittomia otuksia. Yksi hämähäkki näkyy myös kiipeilevän tuossa seinällä tällä hetkellä.
Sää oli eilen ihanan aurinkoinen. Hassua, että maassa on vihreä nurmikko ja kaupan edessä oli muutama nuupahtanut palmu :) Lämpötilan on nollan tuntumassa, eli mikään lämmin ei ole. Tämä kampusalue on tosi kaunis, vihreä ja kukkulan päällä. Mun koulu on kaupungin keskustassa, tänään mennään tuutorin kanssa sinne. Jospa alkais aikataulut selviämään, niin osaisin kotiväelle sanoa milloin sopisi tulla käymään ja milloin olen kotiin tulossa takas.
Eilen illalla iski kyllä melkoinen väsymyksestä johtuva luovuttamisfiilis, vaikka kaikki menikin niin hyvin. Anssia tuli niin ikävä... Mutta eiköhän tämä tästä, sain nukuttua 10 tunnin yöunet ja uusi kaunis päivä odottaa. Vaikka opiskelujen aloittaminen tuntuu kyllä hankalalta.
Jospa täällä pikkuhiljaa alkaisi tutustumaan ihmisiinkin. Tuutorillani on tuutoroitavana myös eräs kanadalainen (ranskankielinen) tyttö, jonka aksentista en kyllä meinannut ottaa mitään selvää. Jospa siihen tottuisi nopeasti. Yksi suomalainen ilmeisesti on jo kampusalueella ja tuutorilleni saapuu lapseksi myös toinen suomalainen, mutta muuten ei meitä liikaa ole. Mikä on tietysti kielitaidon kannalta hyvä...
Ranskan kielen kanssa olen kyllä pärjännyt yllättävänkin hyvin. Illalla en väsymyksen takia enää meinannut mitään osata sanoa, mutta en näköjään vielä kaikkea ole ehtinyt edelliseltä reissulta unohtaa. Kirjoittaminen on tietysti eri juttu enkä tietenkään läheskään kaikkea ymmärrä, varsinkaan jos seuraan toisten keskustelua vierestä.
Mutta nyt pitää alkaa naamaa piirtämään! Laittelen kuvia kunhan viitsin ja onnistun :)

sunnuntai 3. tammikuuta 2010

Taas mennään!

Nyt on sitten uuden Ranskan-reissun aika. Tällä kertaa nokka vie Bretagnen pääkaupunkiin Rennesiin opiskelemaan kauppatieteitä.
Huomisaamuna lähtee lento kohti Pariisia klo 7.35 ja siellä pitäisi vaihtaa kulkuneuvo junaan ja suunnata Rennesiin. Oletettavasti perillä odottaa tuutori, joka hieman osaa opastaa. Toivottavasti odottaa, sillä minulla on (jos juna on aikataulussa) ruhtinaalliset 45 minuuttia aikaa löytää asuntotoimisto ja hakea avaimet, tai pääsen puistonpenkille nukkumaan :)
Oletettavasti asunto on joku n. 10 hengen solu mahdollisimman vähäisin mukavuuksin. Oletan, että se on jotensakin kalustettu, mutta eihän sekään ole varmaa. Elämästä perillä en tiedä oikeastaan mitään. Aikataulut, kurssien valinta, orietaatiot, lomat, opiskelut ja kaikki muu on täysin hämärän peitossa, joten se tuutori tulee todellakin tarpeeseen! Toivottavasti alku ei superintensiivistä ole, että ehtii hieman sopeutua oloonsa. Eikä tietenkään koko aikana, olisihan sitä kiva muutakin ehtiä tekemään kuin opiskelemaan... Vaikka se opiskelu tulee varmasti työtä teettämäänkin, kieli on ehtinyt ruostumaan sitten kesän -08 eikä kirjoittamista tullut silloinkaan harjoiteltua. 5 opintopisteen kielikurssi on tarkoitus käydä, toivottavasti se auttaa kielioppi- ja kirjoitusongelmissa.
Odotukset pyrin pitämään mahdollisimman realistisina, mutta totta kai kokemuksia on tarkoitus kartuttaa, kielitaitoa parantaa, saada uusia ystäviä ja rakastua maahan entistä syvemmin. Myös opintopisteitä karttuu toivottavasti muutama! Ranskan kieli ei välttämättä kehity niin huimaa vauhtia kuin Montpellierin reissulla, sillä muut vaihtarit eivät varmaankaan niin innokkaita ole puhumaan ranskaa kuin minä eikä ranskalaisia tuttavuuksia varmasti niin helposti synny. Mutta katsellaan!
Tällä hetkellä ollaan Anssin kanssa Helsinki-Vantaan vieressä hotellissa, niin ei tarvitse yöllä tänne enää suoriutua. Haikea fiilis on tietysti, kun pitää rakas jättää Suomeen ja se tekeekin lähdön nyt paljon vaikeammaksi kuin edellisellä kerralla. Mutta eiköhän reilut 3 kuukautta mene melkein huomaamatta ja Anssi on tulossa helmikuussa käymään! Pariisissa olisi tarkoitus pidennetty viikonloppu viettää, toivottavasti opiskeluni antavat periksi. Ja muitakin vieraita kotopuolesta on tulossa visiitille, saas nähdä moniko lopulta tulee. Puhelin ja Skype toimivat ikävän lievittäjinä.
Pakkaamisen hoidin pääasiassa eilen, en tiedä onko mitään hyödyllistä mukana. Hieman hassua, kun ulkomaan reissulle piti opiskelutarvikkeita pakata :) Ja nyt on oma rakas omppukin mukana, toivottavasti saan netin Ranskassa mahdollisimman nopeasti toimimaan, niin pääsen bloggailemaan. Ja ä:t ja Ö:t tulevat tekstiin näkyviin!
Mutta nyt pitää rauhoittua nukkumaan. Viime yö kotona meni hermostuneena valvoessa, mutta ehkä sitä nyt osaa nukkua. Herätys on klo 5.00, joten turhan pitkiä yöunia ei kyllä joka tapauksessa saa... Kirjoittelen sit heti, kunhan netti toimii ja ehdin!