Kuluneen puolentoista viikon aikana on tullut reissuttua eri puolilla Ranskaa ja ihanaa on ollut, kun on saanut rakkaan kanssa viettää aikaa. Viime viikon torstaina saapui siis seurue Suomesta ja melkoisen tuurin kanssa, nimittäin samana iltana kaikki lentokentät oli jo suljettu tulivuoren takia. Juuri ehtivät siis Ranskaan! Itsekin hieman sain järjestellä matkaani, kun junalakko oli samaan aikaan jo toista viikkoa. Matkustin sitten Charles de Gaullen sijasta Pariisiin keskustaan ja sieltä julkisilla lentoasemalle vieraita vastaanottamaan. Matka meni rattoisasti matkalaukun päällä vaunujen välissä istuen, kun kahden junan ihmiset oli survottu samaan junaan. Mutta kaksi tuntia nyt menee missä vaan!
Liikaa stressiä ei otettu nähtävyyksien kiertelystä, tärkeimpiä (torni, Riemukaari, Montmartre...) katseltiin tietysti, mutta hienointa oli sää ja sen takia pysyttiin aika paljon ulkona. Sunnuntaina käytiin risteilemässä Seinellä niin kesäisessä säässä, että ei voinut kuin ihastella. Terasseilla ja milloin missäkin tuli kyllä päivää paistateltua ja rusketuskin alkoi vähän tarttua kasvoihin ja ylävartaloon. Puiden lehdet kasvoivat päivä päivältä eikä todellakaan ollut huhtikuinen olo. Sitten tämä tulivuori aiheutti melkoista päänvaivaa, kun puoli matkaseuruettamme oli tarkoitus lentää takaisin Suomeen maanantaina. No Anssin kanssa tulimme Rennesiin maanantaina, joten emme enää voineet heitä jäädä kielen ja muun kanssa auttamaan lentojen peruuntumisen jälkeen, mutta järjestelimme heille uuden hotellin ja kun metrojärjestelmä alkoi olla hallussa, niin he saivat muutaman uuden lomapäivän kesäisessä Pariisissa ja pääsivät lopulta keskiviikkona kotiin.
Anssin kanssa tultiin sitten maanantaina Rennesiin ja pääsin esittelemään hänelle paikallista lettukulttuuria, joka taisikin upota ennakkoluulojen jälkeen erinomaisesti. Tiistaiaamuna matkattiin lentoasemalle vuokraamaan autoa ja nokka käännettiin kohti Bordeauxia. Viisisataa kilometriä meni rattoisasti navigaattorin ohjauksessa ja perille aurinkoon saavuttiin hyvissä ajoin. Majapaikkana meillä oli siis muutaman huoneen ihastuttava Bed&Breakfast -paikka viiniköynnösten keskellä. Kesä siellä tosin näytti yllättäen (etelämmässä kun oltiin) olevan hieman Pariisia ja Rennesiä jäljessä eikä viiniköynnöksetkään vielä juuri vihertäneet. Oli todella rauhallista ja hiljaista Pariisin jälkeen ja paikka oli täydellinen rennolle olemiselle. Sekä ihanan romanttisesti sisustettu :)
Ekana iltana käytiin vanhassa lähikylässä kävelemässä ja syömässä ja aamulla syötiin ihana aamupala ulkona auringonpaisteessa puutarhassa. Päivällä tutustuttiin Bordeauxin kaupunkiin ja todettiin se hyvinkin palaamisen arvoiseksi paikaksi. Mielikuvaan saattoi tietysti vaikuttaa lähes 30 asteen lämpötila ja auringonpaiste... Yllättäen eksyttiin hieman shoppailemaan, mutta löydettiin myös ihania pikkukujia ja ihasteltiin jokea.
Iltapäivästä tarkoitus oli sitten tutustua johonkin paikalliseen viinitilaan. Eka majapaikasta suositeltu paikka oli kuitenkin jo kiinni ja toiseen ei sitten mentykään, kun kuvittelin löytäneeni sen navigaattorista ja seurasimme sitä, mutta päädyimmekin lopulta toiselle tilalle lähellä. Mutta yhtään ei kyllä harmita, sen verran vaikuttava kokemus oli. Paikka oli valkoviinitila, jossa valmistetaan ilmeisen arvostettua ja kallista viiniä. Paikan omistaja kertoi meille tilasta ja viinin valmistuksesta ja esittelyn jälkeen aloimme ymmärtää miksi toiset viinit ovat kalliimpia kuin toiset. Tälläkin tilalla käytännössä jokainen rypäle valitaan yksitellen, viinikasveihin ei anneta tulla liikaa terttuja, rypäleiden keruuaika pitää olla täsmälleen oikea (siis kellonaika), aamulla sumua, illalla auringonpaistetta... Ja ai niin, heidän viininsä maistuu parhaalta kuuden aikaan illalla. Päästiin myös maistelemaan kolmea eri valkoviiniä ja jokaikinen oli toistaan parempi ja ehkä parasta, jota olen ikinä juonut (Anssi sanoi kerran juoneensa samantasoista punaviiniä). Makeaa ja ihanaa. Pullo oli pakko ostaa mukaan eikä se siellä maksanut kuin 37 €. Alkosta samasta pullosta saisi varmastikin yli satasen pulittaa. Toivottavasti se kulkee ehjänä Suomeen asti! Ihan tavallisena iltana sitä ei juodakaan. Ostettiin myös punaviinipullo, mutta se ei ko. tilalla ole mitenkään erikoista ja juotiinkin se samana iltana grillaillessa pois (grillattiin itse majapaikassamme päivällinen).
Torstaina ajettiin La Rochelle -rantakaupungin kautta takaisin Rennesiin ja nähtiin siis Atlanttikin. Siellä syötiin lounas ja käveltiin hieman satamassa ja kaupungilla. Olisi tässä maassa vaan niin paljon nähtävää! Illalla pidimme Suomi-bileet ja meikäläisen läksiäisiä samalla, kun on enää kaksi viikkoa jäljellä. Tässä 12 neliön huoneessani oli parhaillaan n. 25 ihmistä sisällä (ovi piti vartijan vaatimuksesta pitää kiinni) ja tunnelma sen mukainen. Keittiössä oli vielä osa porukasta evakossa. Anssi toi Suomesta Fazerin sinisiä, geishoja, koskenkorvaa, salmiakkikossua, salmiakkia ja sisuja. Viinaa oli PALJON kun vieraatkin toivat omia juomiaan. Aivan hulvattomat bileet, onpahan nyt kostettu vietnamilaisille, kun aina meluavat ja sotkevat keittiötä! Salmari teki yllättäen erinomaisesti kauppansa, kovin oli pettynyttä porukkaa kun selitimme, että sitä saa vain Suomesta.
Loppuloma meni sitten ulkona maatessa ja rentoillessa. Lauantaina käytiin tutustumassa markkinoihin ja viimein kävin siellä vanhassa kaupungissa, muuten en ole vieläkään nähtävyyksiä katsellut. Eilen otettiin muutaman päivän varaslähtö vuosipäivämme juhlimiseen ja käytiin kaverin suosittelemssa ravintolassa syömässä. Oli kyllä ehdottomasti suosittelujen arvoinen paikka! Hinta-laatu-suhde huippu, palvelu ykkösluokkaa ja kaikin puolin viehättävä ravintola. Tänä aamuna sitten kävin hyvästelemässä rakkaan juna-asemalla ja hän palaa Suomeen ennen kuin parin viikon päästä seuraan perässä. Harmittavasti tulivuori lakkasi häiritsemästä ja junalakkokin loppui, joten hän ei saanut jatkoaikaa lomalleen...
Nyt sitten on kolme päivää aikaa opiskella ennen ekaa tenttiä. Koko tänä loma-aikana en yhtään ole lukenutkaan, että onhan tässä urakkaa. Onneksi aurinko ei enää ihan kirkkaalta taivaalta ainakaan tänään paista, niin jaksaa olla sisällä... Vaikka toisaalta voisihan sitä mennä uloskin kirjoineen.
Viettäkää hulvaton Wappuviikko siellä!
sunnuntai 25. huhtikuuta 2010
keskiviikko 14. huhtikuuta 2010
Badenbaden ja kirjasto
Lauantaista sunnuntaihin oltiin siis meren rannalla nautiskelemasta Bretagnen perinteistä. Kylän nimi oli Baden ja koko matkan päässä soi Chisu. Lauantaina päästiin perille pikkuteiden kautta koukaten ja saavuttiin ihanalle asuinalueelle ihan meren äärellä (ihan sitä ei parvekkeelle näkynyt puiden takia). Kaverin perheen luona siis oltiin ja täysylläpito oli parasta A-luokkaa. Syötiin bretagnelaisia herkkuja (ei mitenkään kevyesti) ja pääsin tekemään galetteja, eli paikallisia täytettyjä ja suolaisia lettuja. Hyviä tuli! Varautukaa, että tarjoan niitä joskus Suomessakin ;) Lauantaina oli tuulesta huolimatta lämmin ja aurinkoinen sää, ja siitä saatiin kaikki irti, kun perheen isä ajelutti meitä Atlantin aalloilla (vaikka kauas satamasta ei päästykään).
Sunnuntaina käytiin tutustumassa paikallisiin markkinoihin ja iltapäivä vietettiin viehättävässä Vannesin kaupungissa, jossa oli sattumalta bretagnelaisen tanssin kilpailut, jossa ilmeisesti eri kaupunkien tanssiseurat ottivat mittaa toisistaan. Valitettavasti myöhästyttiin sen verran, että ei nähty itse kilpailuesityksiä, mutta kaupungissa oli tanssiryhmien paraati myöhemmin, jossa saatiin näytteitä esityksistä. Ja nähtiin paikallisia perinnepukuja! Lopuksi ryhmät kokoontuivat bändin säestyksellä tanssimaan ja me järjestettiin omat tanssit siihen laidalle. Onneksi osa tiesi mitä tehdä, oma hyppelyni oli varmasti aika koomista :)
Maanantai-iltana käytiin porukalla grillailemassa tuolla lenkkipuistossa, jossa on myös grillausalue ja muurattuja grillejä. Sää ei ollut ihan niin hyvä kuin säätiedotus lupasi ja vaikka grillikausi onkin nyt avattu, niin kädet kohmeessa täytyi pois tulla. Tuuli niin kylmästi... Muuten olen tällä viikolla aika monta tuntia istunut kirjastossa ja yrittänyt saada jotain tolkkua asioihin. Tänään luovutin jo lounaan jälkeen ja tulin kotiin parantelemaan itseäni, kun joku viimeiaikaisista aktiviteeteista on aiheuttanut aika pahaa voimavajetta synnyttävän flunssan. Eilen illalla oli hieman oireita ja tänään on ollut kurkku tosi kipeä ja lisäksi kuumeen nousua havaittavissa. Mutta lääkkeitä olen syönyt urakalla, sillä huomenna pitää olla paremmassa kunnossa.
Rakas kumppaneineen nimittäin saapuu Pariisiin! Ja toivottavasti minä myös, junalakko aiheuttaa hieman lisäjännitystä elämään. Mutta pakko kai sitä joidekin junien on Pariisiin huomenna mennä...? Jos suunnitelmat toteutuvat, niin olen Pariisin lentoasemalla noin tuntia ennen matkalaisten saapumista heitä vastaanottamassa. Ilman flunssaa. Rento viikonloppu Pariisissa aurinkoisessa kelissä (toivottavasti säätiedotus ei valehtele), jonka jälkeen maantantaina kullan kanssa takaisin Rennesiin. Tiistaina ajellaan vuokra-autolla, ei mereen vaan Bordeauxiin nautiskelemaan viineistä ja tutustumaan kaupunkiin. Kaksi yötä siellä maaseudun rauhassa ja loppuviikoksi jälleen Rennesiin. Ranskanmatkailua siis luvassa! Opiskelut voivat jäädä nyt aika vähille...

torstai 8. huhtikuuta 2010
"Katin vikat" -sarja alkaa
Vika täysi kuukausi täällä, vika kuukausikortti bussiin, vika täysi vuokra ja ennen kaikkea: vikat luennot! Väkisinkin alkaa ajatukset enemmän ja enemmän kääntyä Suomen suuntaan, vaikka onhan täällä vielä kuukausi aikaa (tasan itse asiassa tänään). Mutta vikat luennot oli tänään! Jonkinmoista edistystä ehti kolmen kuukauden aikana tapahtua kun vertaa siihen, minkä verran ymmärsin ja sain ylös luennoista kirjailtua ekoilla kerroilla. Mutta ei nyt vieläkään ihan helposti sujunut. Kokeisiin olen kovasti yrittänyt lukea, mutta en jotenkin osaa keskittyä 6 kurssin pänttäämiseen ja lueskelen vaan vähän sieltä täältä, joten saas nähdä mikä on lopputulos. Hieman valoisampi ja luottavaisempi fiilis on kuitenkin kuin pari viikkoa sitten.
Nyt siis alkoi loma! Kahden viikon mittainen ja oikeastaan kolmen, kun ekat tentit on vasta sit lomien jälkeisen viikon lopulla. Lukurytmiä olen kuitenkin yrittänyt löytää, sillä huomisen jälkeen mulla on laskujeni mukaan 6 päivää ilman ohjelmaa tai vieraita lukemista varten. Mutta enpä valita, kun on niin mieluisia vieraita tulossa. Viikon päästä pääsee rakkaan kainaloon <3
Murheenkryyni viime aikoina ovat olleet muhkeat reisilihakseni, jotka välillä meinasivat jo haitata kävelyäkin. Kävin sairaanhoitajankin luona valittamassa ja se kehotti vaan juomaan paljon vettä ja verryttelemään ja venyttelemään, niin lähtis kertyneet kuona-aineet liikkeelle. No työtä käskettyä olen tehnyt ja pääsiäinen meni vessassa juostessa ja kauppatieteitä lukien. Eipähän tullut liian pitkiä yhtäjaksoisia istumissessioita, kun vähintään kerran tunnissa sai käydä vessassa :) Mutta ei ne vieläkään kunnossa ole. Tänään kävin tosin ihastelemassa kevättä lenkillä puistossa ja kyllä ne siitä aina vetristyy kun juoksee, sit vaan varmaan entistä jäykemmät huomisaamuna. No katsellaan mihin ne nyt muuttuu, toimeen niiden kanssa kyllä tulee. Harmitti vaan kun ei vauhdikkaampaa ja pidempää lenkkiä niiden takia viitsinyt tehdä, oli nimittäin niin upea keli! Kahteen viikkoon lehdet ovat puhjenneet kunnolla puihin, lämmintä oli varmaan yli 15 astetta ja aurinko paistoi. Ihmiset olivat siellä grillailemassa ja kohtasin myös touhukkaan sauvakävelijäryhmän :) Suomen kansallislaji valtaa maailmaa!
Bussissa oli tänään mielenkiintoista, kun hienolla kiiltävällä Audilla ajanut mies ei ihan ymmärtänyt liikennesääntöjä. Ensin se ilmeisesti suuttui, että pysäkiltä lähtevä bussi (jolla on etuajo-oikeus) kiilasi hänen eteensä ja päättikin sitten juuri ennen liikennevaloja kostaa ja kiilasi tosi törkeästi bussin eteen. Bussikuski tööttäsi ja Audi-mies nousi keskellä liikennevaloja aukomaan päätään, että hänen eteensä ei ajeta. Bussikuskilla oli puolestaan eri näkökulma ja hän ystävällisesti hieman tuuppasi Audia (en nähnyt jälkiä puskurissa kuitenkaan). Keskustelua käytiin noin kolmien valojen ajan lopulta Audi suostui jatkamaan matkaansa, kunnes seuraavissa valoissa nousi taas autosta sylkemään uusia keksimiään solvauksia kuskille, joka alkoi luonnollisesti käydä jo aika kuumana hänkin. Siinäkin pääsi muutamat valot vaihtumaan, mutta lopulta tiet erkanivat. Piristystä päivään :)
Tänä iltana olis tarkoitus käydä hieman juhlistamassa loman ja opiskelujen alkua, ennen kuin kaikki hautautuvat huoneisiinsa lukemaan. Lauantai ja sunnuntai vietetään ranskalaisessa porukassa (+muutama meitä vaihtareita) yhden kaverin kaverin kotona, jonka olen kerran nähnyt ja jolloin hän ystävällisesti kutsui meidät luokseen. Hienoa säätä on luvassa ja (ymmärtääkseni) meren rannalle ollaan menossa, joten aika innoissani olen.
Picasassa on viimein uusia kuvia pitkältä ajalta, vanhojen jatkona. Ihanaa kevättä sinnekin, sulattakaahan ne lumet ennen kuin minä ehdin niitä katselemaan!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)