torstai 8. huhtikuuta 2010

"Katin vikat" -sarja alkaa

Vika täysi kuukausi täällä, vika kuukausikortti bussiin, vika täysi vuokra ja ennen kaikkea: vikat luennot! Väkisinkin alkaa ajatukset enemmän ja enemmän kääntyä Suomen suuntaan, vaikka onhan täällä vielä kuukausi aikaa (tasan itse asiassa tänään). Mutta vikat luennot oli tänään! Jonkinmoista edistystä ehti kolmen kuukauden aikana tapahtua kun vertaa siihen, minkä verran ymmärsin ja sain ylös luennoista kirjailtua ekoilla kerroilla. Mutta ei nyt vieläkään ihan helposti sujunut. Kokeisiin olen kovasti yrittänyt lukea, mutta en jotenkin osaa keskittyä 6 kurssin pänttäämiseen ja lueskelen vaan vähän sieltä täältä, joten saas nähdä mikä on lopputulos. Hieman valoisampi ja luottavaisempi fiilis on kuitenkin kuin pari viikkoa sitten.

Nyt siis alkoi loma! Kahden viikon mittainen ja oikeastaan kolmen, kun ekat tentit on vasta sit lomien jälkeisen viikon lopulla. Lukurytmiä olen kuitenkin yrittänyt löytää, sillä huomisen jälkeen mulla on laskujeni mukaan 6 päivää ilman ohjelmaa tai vieraita lukemista varten. Mutta enpä valita, kun on niin mieluisia vieraita tulossa. Viikon päästä pääsee rakkaan kainaloon <3

Murheenkryyni viime aikoina ovat olleet muhkeat reisilihakseni, jotka välillä meinasivat jo haitata kävelyäkin. Kävin sairaanhoitajankin luona valittamassa ja se kehotti vaan juomaan paljon vettä ja verryttelemään ja venyttelemään, niin lähtis kertyneet kuona-aineet liikkeelle. No työtä käskettyä olen tehnyt ja pääsiäinen meni vessassa juostessa ja kauppatieteitä lukien. Eipähän tullut liian pitkiä yhtäjaksoisia istumissessioita, kun vähintään kerran tunnissa sai käydä vessassa :) Mutta ei ne vieläkään kunnossa ole. Tänään kävin tosin ihastelemassa kevättä lenkillä puistossa ja kyllä ne siitä aina vetristyy kun juoksee, sit vaan varmaan entistä jäykemmät huomisaamuna. No katsellaan mihin ne nyt muuttuu, toimeen niiden kanssa kyllä tulee. Harmitti vaan kun ei vauhdikkaampaa ja pidempää lenkkiä niiden takia viitsinyt tehdä, oli nimittäin niin upea keli! Kahteen viikkoon lehdet ovat puhjenneet kunnolla puihin, lämmintä oli varmaan yli 15 astetta ja aurinko paistoi. Ihmiset olivat siellä grillailemassa ja kohtasin myös touhukkaan sauvakävelijäryhmän :) Suomen kansallislaji valtaa maailmaa!

Bussissa oli tänään mielenkiintoista, kun hienolla kiiltävällä Audilla ajanut mies ei ihan ymmärtänyt liikennesääntöjä. Ensin se ilmeisesti suuttui, että pysäkiltä lähtevä bussi (jolla on etuajo-oikeus) kiilasi hänen eteensä ja päättikin sitten juuri ennen liikennevaloja kostaa ja kiilasi tosi törkeästi bussin eteen. Bussikuski tööttäsi ja Audi-mies nousi keskellä liikennevaloja aukomaan päätään, että hänen eteensä ei ajeta. Bussikuskilla oli puolestaan eri näkökulma ja hän ystävällisesti hieman tuuppasi Audia (en nähnyt jälkiä puskurissa kuitenkaan). Keskustelua käytiin noin kolmien valojen ajan lopulta Audi suostui jatkamaan matkaansa, kunnes seuraavissa valoissa nousi taas autosta sylkemään uusia keksimiään solvauksia kuskille, joka alkoi luonnollisesti käydä jo aika kuumana hänkin. Siinäkin pääsi muutamat valot vaihtumaan, mutta lopulta tiet erkanivat. Piristystä päivään :)

Tänä iltana olis tarkoitus käydä hieman juhlistamassa loman ja opiskelujen alkua, ennen kuin kaikki hautautuvat huoneisiinsa lukemaan. Lauantai ja sunnuntai vietetään ranskalaisessa porukassa (+muutama meitä vaihtareita) yhden kaverin kaverin kotona, jonka olen kerran nähnyt ja jolloin hän ystävällisesti kutsui meidät luokseen. Hienoa säätä on luvassa ja (ymmärtääkseni) meren rannalle ollaan menossa, joten aika innoissani olen.

Picasassa on viimein uusia kuvia pitkältä ajalta, vanhojen jatkona. Ihanaa kevättä sinnekin, sulattakaahan ne lumet ennen kuin minä ehdin niitä katselemaan!

Ei kommentteja: