Lauantaina oli "Fête de la musique" eli bandeja oli soittamassa joka kadunkulmassa ja hirveasti ihmisia kaduilla. Vasta siita alkaa virallisesti kesa! Oli tosi ihanaa, hengailin kamppiksen ja sen poikakaverin kanssa. Kaytiin ensin Montpellierissa ja sen jalkeen mentiin johonkin toiseen kaupunkiin tassa lahistolla, en muista nimea :) Illan paatteeksi kavin kamppiksen poikakaverin kanssa hulvattomassa tivolilaitteessa, oinen kaupunkin nayttaa aika tosi hienolta ylosalaisin 30 metrin korkeudesta katsottuna! Seuraavana aamuna hieman vasytti herata toihin, mutta oli se sen arvoista. Olenpahan nyt vahan nahnyt paikallista tapaa juhlia, on hieman jarkevampi kuin suomalaisten... En nahnyt ainuttakaan humalaista tai edes montaa ihmista minkaanlaisen alkoholijuoman kanssa, mutta silti kaikilla oli tosi hauskaa. Olisi suomalaisilla oppimista.
Uuteen tyonkuvaani on kuulunut yleisten tilojen siistiminen paivalla, minibaarin ja kaikkien muiden huoneessa tarvittavien tavaroiden riittavyydesta huolehtiminen ja lisaksi juoksentelen kyselemassa siivoojilta jo siivottuja huoneita ja kirjaan niita tietokoneelle. Loppuajan kaytan sitten ihan huoneiden siivoamiseen sen kanssa joka eniten tarvitsee apua tai teen niita huoneita, joiden siivoaminen on kiireellisinta (eli normaalisti uusi asiakas odottaa huoneeseen paasya). Aamut ovat aika laiskoja ja on vahan tekemisen puutetta, mutta iltapaivat ovat sitten aika paljon kiireisempia, kun uudet asiakkaat saapuvat. Tanaan kysyinkin pomolta, etta voisinko siivota yleisia tiloja myos aamulla, vaikka se onkin jonkun varsinaisen siivoojan homma. Pomo vahan naureskeli, etta ihanko vapaaehtoisesti pyydat lisaa toita, mutta en mina viitsi montaa tuntia peukaloitakaan pyoritella :D Ja kyllahan se siihen suostuikin. Voisin tietysti siivota vapaa-ajat huoneitakin, mutta siivoojat alkavat kiistella, etta kenen kanssa minun pitaisi olla xD Siis jokainen haluaisi kaverin, eivat kiistele siita, etta kuka joutuu ottamaan mut... Kaynnissa onkin jonkinlainen sota muutaman siivoojan valilla, mutta tuskin se minusta johtuu. Ainakaan kokonaan :)
Saa on aika kuuma nain virallisesti kesalla ja jo ennen lauantaitakin. Lenkille on turha kuvitella lahtevansa ennen seitsemaa illalla. Onneksi hotellissa on ihan toimiva ilmastointi. Vaikka kylla se siivoaminen siita huolimatta aika hikista hommaa on... Vapaapaivia on tietysti kiva viettaa, kun voi vaan lohota rannalla!
Seuraavat vapaapaivat mulla onkin vasta torstai ja perjantai, hieman poikkeuksellisesti, koska perjantaina on Contact Europen eli mun takalaisen yhteystoimiston kuukausitapaaminen, johon voivat osallistua kaikki alueen harjoittelijat. Ohjelmassa on rantahengailua ja kanootilla leikkimista, varmasti hauskaa varsinkin jos saa jatkuu tallaisena. Ja tuskin se ainakaan kovin paljoa muuttuu!
Seuraavan kerran kirjoittelen varmaan torstaina, kun on vuorossa opiskelua Montpellierissa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti