Minäkin astuin lopulta bloggaamisen mystiseen maailmaan! Tarkoitukseni on välittää kesän aikana ystäville, perheelle ja kaikille muille kiinnostuneille kuulumisiani Montpellieristä, Etelä-Ranskasta. Lähden sinne vajaan viikon päästä kolmeksi kuukaudeksi erääseen hotelliin (käsittääkseni) siivoamaan. Toivon, että aikaa jää myös maahan, kulttuuriin ja erityisesti kieleen tutustumiseen! Allianssin nuorisovaihto on hoitanut työpaikan järjestämisen. Tai virallisestihan olen työharjoittelija, mikä tietysti mahdollistaa sen, ettei minulle tarvitse juuri palkkaa maksaa. Majoitus ja kolme ruokaa päivässä pitäisi sentään järjestyä hotellin puolesta.
Matkaa varten asioiden pitäisi olla nyt aikalailla järjestyksessä. Uutta matkalaukkua ei ole vielä pakattu ja muutama pieni tavara täytyy vielä hommata, mutta suuret järjestelyt kuten postin kääntäminen, pankkikortin uusiminen, kameran ostaminen, eurooppalaisen sairausvakuutuskortin hommaaminen, matkojen varaaminen yms. miljoonat muut asiat on nyt järjestetty. Ainakin toivon, että en ole mitään tärkeää unohtanut!
Tänään aiemmin illalla kirjoitin työpaikkaani lyhyen sähköpostin, jossa kerroin milloin ja moneltako olen tulossa. Muutaman rivin kirjoittamiseen meni ainakin tunti ja siihen jäi varmasti niin monta kirjoitusvirhettä, että toivottavasti eivät sen takia peru tuloani! Prepostitiot eivät ole vahvin alueeni... No kielitaidossa suunta on vain ylöspäin. Ensimmäiset kahdeksan viikkoa käyn torstaisin kielikurssilla ja minun olisi tarkoitus myös tehdä ranskalainen kielikoe, joten toivotaan, että kielitaito siihen mennessä paranee! No pakkohan sen kai on, jos en mitään muuta kieltä käytä...
Suomen jätän siis ensi lauantaina 31.5 klo 6.40. Perheen (muut menevät serkun ylioppilasjuhliin, joista minä jään harmittavasti paitsi lähdön vuoksi) kanssa mennään perjantaina Helsinkiin ja sieltä lennähdän sitten seuraavana aamuna Kööpenhaminan kautta Nizzaan. Saattavat yöunet jäädä kohtalaisen lyhyiksi. Nizzasta menen junalla (toivottavasti Ranskaa ymmärtääkseni vaivaava julkisen liikenteen lakkoilu ei vaikuta minun elämääni, joka on varmasti muutenkin riittävän jännittävää...) Montpellieriin. Määränpäässä minun pitäisi olla lopulta klo 17.45, josta hotelliin ajattelin mennä taksilla. Siitä alkaakin sitten kolme kuukautta (jos en tule maitojunalla kesken kotiin) kestävä elämäni Ranskassa.
Seuraavan tekstini kirjoitan todennäköisesti vasta Ranskassa, joten ä:lle ja ö:lle täytyy nyt heittää hellät jäähyväiset. Kirjoitustiheydestäkään en mitään osaa sanoa, kun en tiedä yhtään, minkälaiset netinkäyttömahdollisuudet minulle hotellissa suodaan (ja miten ahkera olen muutenkaan kirjoittamaan). Mutta onneksi internet-kahvilat on keksitty, joten enköhän minä ainakin muutaman merkinnän tähän blogiin saa :)
sunnuntai 25. toukokuuta 2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

1 kommentti:
Uiuiui:)
Kivaa jos ja kun vaan jaksat kirjoitella kuulumisia, voin täällä sitten tylsistyksissäni ja ikävissäni lukea miten ihanaa sulla siellä on!!:D
Huippua, jos pääsis sun luona siellä käymään, mut saas nähä..
Minä oon tän viikon kotipuolessa eli koska ei nähä ni ihanaa ja kivaa matkaa, lähetä meillekin aurinkoa sieltä!!<3
Lähetä kommentti